2016-2

Kolumni: Väkivallan ikuinen ongelma

Pitkän linjan kansalaisaktivisti, tutkija Olli Tammilehto oli paikalla Pyhäjoella Reclaim
the Cape -leirillä. Hän kirjoitti Maan Ystävien blogissa 11.5.2016 näkemästään ja
kokemastaan nän:

Saamelaiset kamppailevat oikeuksistaan Suomessa

Saamelaisaktivistin ja -tutkijan kirja luo yleiskatsauksen saamelaisuuteen ja saamelaisille tärkeisiin yhteiskunnallisiin kysymyksiin. Suomalaisen hyvinvointivaltion
varjossa kaikkien oikeudet eivät toteudu yhtäläisesti.

Kommentti: Aseistakieltäytyminen on isänmaallista

Minä olen suomalainen ja tunnen itseni suomalaiseksi. Olen syntynyt Suomessa ja elänyt suomalaisessa kulttuurissa elämäni ensimmäiset kaksikymmentä vuotta.
Kymmenen vuoden ulkomailla asumisen aikana ymmärrykseni suomalaisesta identiteetistäni selkiytyi ja opin olemaan siitä ja taustani jopa ylpeä.

Kesäretki ydinasetehtaan toiminnan estämiseksi

Aseistakieltäytyjäliitto on ollut mukana Trident Ploughshares -kampanjassa koko
2000-luvun.

Ydinaseista on päästävä eroon. Jos valtiot eivät siihen kykene, on kansalaisten toimittava itse. Trident -ydinasejärjestelmä perustuu siihen, että sukellusveneet partioivat maailman meriä valmiina laukaisemaan ydinohjuksensa milloin tahansa ja missä tahansa kun käsky käy. 

Yhdistele sisältöä