Mitä sivari duunaa nyt?

Sivari: Jaakko Koskela
Sivaripaikka: Suomalaisen kirjallisuuden seura ry, tietohallinto
Nykyinen duuni: Electronic Arts, Tracktwenty –studio, Senior Software Engineer

Milloin ja minkäikäisenä suoritit sivarin?

Vuonna 2009-2010. Se oli siinä ihan viime hetkellä, taisin olla 27-vuotias.

Kuinka pitkä palvelusaika oli silloin?

Se oli 13 kuukautta, josta kuukausi vietettiin Lapinjärvellä.

Missä suoritit palveluksen?

Mullahan oli koulutus jo silloin. Olin valmistunut insinööriksi ja pääsin Suomalaisen kirjallisuuden seuran tietohallintoon. Liittyi ammattiin aika hyvin.
Tein seuran omien sisäisten järjestelmien ylläpitoa, tietokantojen hallintaa, verkkosivujen päivittämistä, aineiston luettelointia ja hallintaa.

Mitä opit palveluspaikassasi?

Opin aika paljonkin. En niinkään ammatista, mutta työkulttuurista. On hyvin erilaista työskennellä julkisrahoitteisessa, ei voittoa tavoittelevassa paikassa kuin
tiukasti kvartaalitalouden lainalaisuuksissa toimivassa firmassa. Esimerkiksi meillä EA:lla on koko ajan kova paine saada asioita aikaan. Toiminta oli sivaripaikassani
suunnitelmallisempaa ja asiat vyöryvät hiljalleen kohti parempaa. Ei ollut niin väliä onko jokin järjestelmä valmis ensi viikolla vai kuukauden päästä, jos se on
silloin parempi. Yksityisten firmojen puolella kaahataan koko ajan sata lasissa ja maksimoidaan kaikki.

Onko jokin erityinen tapahtuma tai sattumus, mikä on jäänyt mieleen siviilipalvelusajalta?

Jännintä oli se, että asuin sivaripaikan omistamassa asunnossa. Se oli heidän entinen toimistonsa, joka sijaitsi Helsingissä keskellä Kruunuhakaa kahden
korttelin päässä palveluspaikasta. Se oli 85-neliöinen kaksio. Asuin vuoden käytännössä ilmaiseksi Helsingin keskustassa niin isossa kämpässä. Siellä pystyi
pitämään aika isoja tupareita.

Muuten rahamielessä olin ollut jo viisi-kuusi vuotta työelämässä ja tottunut insinöörin kuukausipalkkaan. Pudotus sivarituloille oli aika kova.

Jos nyt joutuisit kutsuntoihin, niin mitä tekisit?

Kyllä mä tekisin ihan samalla tavalla. Jälkeenpäin ajateltuna, niin ei tuo olisi voinut paremmin mennä. Ammatillisesti se oli relevantti ja oppi jotain. Se oli kivasti
erilaista kuin tämä mun arkityö.

Mitä teet nykyisessä työssä?

Teen Electronic Artsin tracktwenty -studiolla mobiilipelejä. Olen palvelinpuolen ohjelmoija. Kirjoitan mobiilipeleihin aika paljon pelaajille näkymättömiä työkaluja.
Pelaajamäärät ovat aivan valtavat ja sen takia tarvitaan erilaisia aputyökaluja ja
pelaajien tilien hallintaa. Lisäksi olen meidän työsuojeluvaltuutettu, niin sitä
kautta tulee pieniä vastuita.

Olen ollut tässä firmassa kohta neljä vuotta ja viihdyn oikein hyvin. Tietysti joka
paikassa on hyvät ja huonot puolensa.

Juhis Ranta