Feminismi käsittää antimilitarismin - ja toisinpäin

Antimilitaristi tapasi Ellen Elsterin, joka on pitkän linjan norjalainen aktivisti ja Women Conscientious Objectors -antologian toimittaja.


Kuva: Tuuli Vuori

Helsingissä järjestettiin viime vuoden lopulla Feministinen foorumi teemanaan intersektionaalisuus. Päivän aikana käsiteltiin myös antimilitarismia, josta puhumassa oli Ellen Elster, pitkän linjan norjalainen aktivisti sekä Women Conscientious Objectors -antologian toimittaja.

Kertoisitko taustastasi antimilitaristisissa liikkeissä?

(Ellen Elster:) Olen ollut mukana vuodesta 1975 alkaen. Liityin WRI:n Norjan osastoon ja sitä kautta aloin osallistua myös kansainvälisesti. Tuolloin alettiin puhua naisista armeijassa, ja koska olin ainoa nainen, kysymyksestä tuli teemani. Vuonna 1976 järjestettiin WRI:n kokous naisille. WRI oli ollut hyvin miesvaltainen järjestö, joka keskittyi aseistakieltäytymiseen. 1970-luvun alussa feministinen liike kasvoi myös WRI:ssä, ja meitä kiinnostivat yhteydet feminismin ja väkivallattomuuden välillä. Feministit puhuivat muun muassa talousjärjestelmän suhteesta patriarkaattiin, mutta armeijan roolia ei otettu huomioon. Sen esiinnostaminen oli meidän tehtävämme.

Kohtasiko feminismin tuominen antimilitarismiin vastustusta alkuaikoina?

(EE:) Miesvaltaisessa järjestössä vastustusta oli paljon. Olin WRI:n hallituksessa, ja muistan kun suunnittelimme naisten kokousta vuonna 1980. Eräs miehistä esitteli minut kokouksessa sanoen ”Tämä on se nainen, joka haluaa kokouksen vain naisille, ha ha ha”. Se oli kamalaa. 1980-luvun puolivälissä perustimme naisten työryhmän. Yksi sen tarkoituksista oli tukea toisiamme miesvaltaisessa ympäristössä.

Mitä teet tällä hetkellä?

(EE:) Työskentelen aktiivisesti WILPF:n kanssa. Yksi tärkeimmistä aiheista on YK:n päätöslauselma 1325 (Naiset, rauha ja turvallisuus). 15 vuodessa ei ole edetty pitkälle. Esimerkiksi Syyriassa naiset tahtovat osallistua neuvotteluihin, mutta heitä ei päästetä. Keskusteluja järjestetäänkin virallisten neuvottelujen ulkopuolella. Kyse ei ole neuvottelevien naisten määrästä vaan vaikutusvallasta. Naisten ja paikallisten etujen huomioonottaminen on tärkeää.

Puhuit Feministisessä foorumissa feminismistä ja väkivallattomuudesta.

(EE:) Lisäsin aiheeseen väkivallattomuuden, sillä se on keskeinen osa feminismiäni. Näen feminismin radikaalina ideologiana, joka haluaa muutosta parempaan. Täytyy siis purkaa sortavia rakenteita. Yhtäältä on taloudellisia rakenteita. Sitten on patriarkaalisia rakenteita, jotka ovat lännessä kenties näkymättömimpiä kuin muualla. Väkivallattomuuden näkökulmasta muutosta rakentaessaan on muututtava itsekin. On käytettävä keinoja, jotka vastaavat päämääriä. Väkivallattomuuden teoriassa on paljon samaa kuin 1970-luvun feminismissä.

Foorumissa nousi esiin hyvin erilaisia näkemyksiä väkivallasta (esimerkiksi kurdien aseelliseen vastarintaan liittyen). Kuinka suhtaudut niihin?

(EE:) Olin kiitollinen siitä, että yleisöstä esitettiin eriäviä mielipiteitä. Tilanne on vaikea, eikä minulla ole siihen ratkaisua. Pelkään kuitenkin, että väkivalta vain lisääntyy, jos vastaamme väkivallalla.

Naisten asevelvollisuutta Norjassa perusteltiin tasaarvolla. Onko muutos jollain tavoin edistänyt tasa-arvoa?

(EE:) Yksi este on poistettu, mutta tasa-arvoisiin asemiin armeijassa on vielä matkaa. Toisaalta armeijan ulkopuolella onepätasa-arvoisia käytänteitä muun muassa rekrytoinnissa yritysten hallituksiin. Korostaisin sitä, onko tasa-arvoista pyrkiä esimerkiksi yritysten hallitukseen muita sortamaan. Olen kuullut argumentin, että naiset toisivat uusia arvoja yritysmaailmaan, ja samoja argumentteja käytetään myös naisten osallistumisesta armeijaan.

Koostamassasi antologiassa käsitellään naisten aseistakieltäytymistä. Mitä aseistakieltäytyminen tarkoittaa tilanteessa, jossa asevelvollisuutta ei ole?

(EE:) Antologian naiset näkevät armeijan ylläpitävän patriarkaattia ja macho-kulttuuria. He vastustavat järjestelmää kokonaisuudessaan, eivät vain asevelvollisuutta.

Millaista feministinen keskustelu militarismista on tällä hetkellä?

(EE:) Norjassa keskustelu on vähäistä.

(Tuuli Vuori:) Suomessa monet puhuvat nykyisen asevelvollisuusjärjestelmän epätasa-arvoisuudesta. Ei ole oikein, että asevelvollisuus koskettaa vain miehiä. Olen samaa mieltä, mutta AKL:ssä pyrimme siirtymään asian yli ja korostamaan, ettei kysymys ole niin yksinkertainen. Rakenne kertoo paljon naisten ja miesten asemasta yhteiskunnassa, ja naiset ovat marginaalissa esimerkiksi keskustelussa puolustuspolitiikasta.

Antologiassa kritisoidaan aseistakieltäytyjien nostamista sankareiksi. Avaisitteko tätä?

(EE:) Kyse on siitä, että aseistakieltäytyjien välille tehdään toisinaan luokkajakoa. Kun liityin liikkeeseen, keskustelu pyöri sen ympärillä, kuka oli ollut vankilassa ja kuinka usein. Pienten lasten äitinä en voinut mennä armeijaan. Naiset, jotka menivät naimisiin sellaisten miesten kanssa, jotka olivat usein vankilassa, joutuivat taloudellisiin vaikeuksiin. Miehet saivat kaiken huomion vaimojen jäädessä sivurooliin. Väkivallattomassa toiminnassa kaikki roolit ovat yhtä tärkeitä. Et voi tehdä yhtä asiaa ilman muiden tukea.

(TV:) Ainakin eteläkorealaiset ovat kirjoittaneet myös siitä, että tulisi olla hyväksyttävää ilmaista heikkouden tunteita, jotka eivät kuulu sankariuden diskurssiin. Tällä hetkellä Suomessa on totaalikieltäytyjiä, jotka pitävät blogia rangaistuksestaan. He käsittelevät sitä, kuinka vaikeaa rangaistusaika on ja millaista henkistä rasitusta se aiheuttaa. Niissä aseistakieltäytyjät eivät esittäydy perinteisinä sankareina.

Kuinka näette rauhanliikkeen tilan tällä hetkellä?

(EE:) On tunnustettava, että olen tilanteen suhteen pessimistinen. Lähi-idän tilanne pahenee pahenemistaan, eikä näytä olevan paljon toimintaa sotaa vastaan. Kaipaan Irakin sotaa edeltäneen mobilisoinnin toiveikkuutta.

(TV:) Tilanne on vaikea. Meillä on kuitenkin valtavat mahdollisuudet tehdä asioita, joita emme ole ennen tehneet. Voimme löytää uusia yhteyksiä ja vahvistaa rauhanliikettä uusin tavoin.

HAASTATTELU ON JULKAISTU AIEMMIN PAX-LEHDEN NUMEROSSA 1/2016