Rauhalle olisi kysyntää

Maamme hallitus suunnittelee leikkaavansa rauhanjärjestöjen valtionapuja jo toista vuotta peräkkäin. Kysymyksessä on selkeästi ideologiaperusteinen toimenpide. Rauhan -ja ihmisoikeusjärjestöt aiotaan siivota valtion budjettikirjasta kokonaan pois. Toimenpide on toteutuessaan omiaan vahvistamaan kansalaisten epäluuloja porvarihallitusta kohtaan.

Aseisiin myönnetään lisää rahaa samalla kun muualta leikataan. Puolustusyhteistyösopimuksia solmitaan ydinasevaltioiden kanssa. Puolustusministerin on vaikea peittää NATO-hinkuaan. Sotaharjoituksia lisätään. Reserviläisille viestitään, että on syytä olla valmistautunut pahimpaan.

Rauhanjärjestöjen toimintakykyä halutaan budjettileikkauksin rajoittaa. Meitä kukkahattuja siis pelätään. Tämä on tullut kuluvana kesänä konkreettisesti selväksi ainakin Aseistakieltäytyjäliiton infopöydillä eri tapahtumissa, jossa pahimmillaan on vapaaehtoisiin kohdistunut lievää väkivaltaa.

Rauhanaattelle on yhteiskunnan kiristyneessä ilmapiirissä samalla enemmän kysyntää kuin aikoihin. Budjettileikkausten uhan edessä ei ole mitään syytä vaipua apatiaan. Pikemminkin tilanne olisi kyettävä käyttämään hyväksi. Rauhanliikkeelle olisi tervettä tarkastella kriittisesti oman varainhankintansa peruskysymyksiä.

Haluammeko tulevaisuudessa olla riippuvaisia militarisoituvan valtion armopaloista, vai olisiko aika ottaa askelia toiseen suuntaan ja tukeutua rauhantyön rahoituksessa enenevässä määrin yksityisten ihmisten tukeen?

Eläinoikeusliike, sekä osa ympäristöjärjestöistä ja ihmisoikeusjärjestöistä ovat jo aikaa sitten todenneet, että oman varainhankinnan kautta järjestötalous pääse kestävälle pohjalle. Konsultaatioapua olisi varmasti tarjolla rauhanliikkeellekin siitä suunnasta.