Lukiolainen vankilaan aseistakieltäytymisen johdosta - valitusruletti käynnissä

19-vuotias Helsingin Ressun lukiossa viimeistä vuottaan opiskeleva Risto Miinalainen tuomittiin huhtikuussa Itä-Uudenmaan käräjäoikeudessa 173 päivän vankeusrangaistukseen aseistakieltäytymisensä johdosta. Miinalainen kieltäytyi siviilipalveluksen suorittamisesta vuoden 2015 lopulla, muutama kuukausi kutsuntojen jälkeen.

Miinalainen haki hovioikeudelta jatkokäsittelylupaa, mutta hakemus hylättiin 6. heinäkuuta. Nyt Miinalainen hakee valituslupaa hovioikeuden päätökseen korkeimmalta oikeudelta. Koska hovioikeuden päätös on täytäntöönpanokelpoinen, on Miinalaiselle asetettu vankeusrangaistuksen alkamispäiväksi 4. lokakuuta 2016. Miinalainen tulee suorittamaan vankeusrangaistuksensa Suomenlinnan avovankilassa.

Useimmat totaalikieltäytyjät anovat nykyisin tuomionsa täytäntöönpanoa valvontarangaistuksena eli niin sanottuna pantarangaistuksena, mikä tarkoittaa tiukasti säänneltyä kotiarestia. Miinalainen ei pantaan halunnut:

”Valvontarangaistukseen en suostunut erinäisistä syistä: haluan esimerkiksi erottaa rangaistuksen normaalista elämästä suorittamalla sen kotini ulkopuolella. Lisäksi uskon saavani tapaukselleni lisää painoarvoa suorittamalla sen vankilassa: valvontarangaistuksen ja siihen liittyvän tiedon puutteen myötä yleinen mielipide on siirtynyt jossain määrin sille kannalle, että totaalikieltäytyjät muka pääsisivät vähällä. Koska uskon, että minulla on avovankilatuomioon riittävät voimavarat ja sopiva elämäntilanne, istun tuomioni siis mieluummin vankilassa kuin kotona”, perustelee Miinalainen.

”Väkivalta ei koskaan ole tuntunut minusta luontevalta, mutta varsinaisen päätöksen totaalikieltäytyä tein luettuani artikkelin totaalikieltäytyjä Jari Koivistosta ja tutustuttuani laajemmin totaalien motiiveihin. Päädyin siihen, että Suomen asevelvollisuusjärjestelmään liittyvä lainsäädäntö on vanhentunutta ja pitkälti mielivaltaista ja että suorittamalla palveluksen antaisin hiljaisen hyväksynnän tälle järjestelmälle”, taustoittaa Miinalainen kieltäytymispäätöksensä kypsymistä.

”Vapautusta en hankkinut, koska haluan vaikuttaa tilanteeseen suoraan ja tuoda ongelmia julkisuuteen. Lisäksi pyrin muuttamaan mielikuvia kansalaistottelemattomuudesta positiivisemmiksi", hän lisää.

Mikäli KKO pysyy hovioikeuden linjoilla, ovat oikeudelliset keinot kotimaassa käyty loppuun. Tämä tarkoittaa sitä, että tuomitulla on mahdollisuus valittaa oikeuden päätöksestä kansainvälisiin ihmisoikeuselimiiin: Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen ja YK:hon. Miinalainen aikoo katsoa korttinsa loppuun asti:

”Tarkoituksenani oli aluksi tyytyä käräjätuomioon, mutta vuoden alussa luin AKL:n ihmisoikeusvalituskampanjasta. Koska pyrin vaikuttamaan järjestelmään, liityin luonnollisesti mielelläni mukaan. Vetosin jo kieltäytymisilmoituksessani kansainvälisiin sopimuksiin, joten idea ihmisoikeusvalituksesta tuntui siksikin luontevalta.”


Lähetä Ristolle tukipostia!

Risto Miinalainen
Suomenlinna C 86
00190 Helsinki
(vankeusaika 4.10.2016 - 26.3.2017)