AKL:n uusi puheenjohtaja ei ole järjestöpamppu

Aseistakieltäytyjäliitto valitsi joulukuussa uudeksi puheenjohtajakseen Ruka Toivosen. Toivosen tausta on hierarkiattomassa ruohonjuuritason toiminnassa kuten talonvaltaus- ja ympäristöliikkeessä sekä queeraktivismissa.


Tuoreen puheenjohtajan Ensikosketus liittoon oli mielenosoitusmatka NATO:n huippukokouksen vastatapahtumaan Lissaboniin vuonna 2010, jolloin viranomaiset estivät antimilitaristien pääsyn Portugalin maaperälle. Seuraavaan AKL:n reissuun Toivonen osallistui järjestäjänä ja nyt takana on kuusi mielenosoitusmatkaa. Hän kertoo näiden matkojen olleen hyviä tottelemattomuuden perusopintoja, joita hän aikoo syventää tulevilla matkoilla.

Hän kiistää olevansa aina toimistolta löytyvä järjestöpamppu. Toivonen jalkautuu mielellään kaduille ihmisten pariin, ja Ruokaa ei aseita -toiminta onkin erityisen lähellä hänen sydäntään. Toivonen tekee selväksi, ettei uuden puheenjohtajan näkemyksillä ole erityistä painoarvoa liiton päätöksenteossa, sillä hallitus päättää asioista demokraattisesti konsensukseen pyrkien.

Sodan syyt

Henkilökohtaisesti Toivonen kokee tärkeäksi reagoimisen EU:n rajojen militarisoimiseen, rasistiseen ja kiristyvään kontrollipolitiikkaan sekä vaikutuskeinojen etsimisen Euroopassa vallitsevan pelon ja vihan ilmapiirin muuttamiseksi:

 ̶  AKL:n tehtävä on suitsia irrationaalisia pelkoja ja kertoa miten kokonaisvaltainen vaikutus sodilla ja konflikteilla on ihmisten elämiin. Sodat eivät ole elämänpiirimme ulkopuolella tapahtuvia asioita vaan esimerkiksi EU ja Suomen rajaviranomaiset ovat osallisia tässä koneistossa. Konfliktit eivät ole lähtöisin yksinomaan jostakin kaukaa, emmekä voi tyytyä jaotteluun meidän ja niiden asioista: on vain yhteisiä asioita.
Toivonen painottaa sodan kaikkien syiden paikantamisen tärkeyttä. Hänen mukaansa on hyvä juttu, että järjestöt, jotka toimivat pienimmän yhteisen nimittäjän periaatteella, saavat massoja liikkeelle.  Hän uskoo ratkaisujen löytyvän kuitenkin syvällisemmällä tarkastelulla:

 ̶  Mitä on väkivalta? Älykkään ja itsekriittisen rauhanliikkeen tulisi käsitellä enemmän tätä kysymystä. Onko rikollisten vangitseminen väkivaltaa? Onko väkivaltaa, että ihmisiä kuolee nälkään maailmassa, jossa ruokaa riittäisi kaikille? Entä se, että ihmisiä hukkuu Välimereen heidän pyrkiessään Eurooppaan?

Toivosen mukaan väkivalta tunnistetaan silloin, kun se on yksilön toiseen kohdistamaa tai jos sen tekijänä on vieraan maan armeija. Sen sijaan rakenteellista väkivaltaa, jossa tekijänä on esimerkiksi valtio, ei usein tunnisteta.

Antimilitaristinen kriittinen analyysi puhuttelee Toivosta enemmän kuin yksilökeskeinen moraalikysymys väkivallasta pidättäytymisestä. Hän kertoo arvostavansa aseistakieltäytymistä, joka voi olla sekä yksilöllinen pasifistinen valinta, että aktiivista yhteiskunnallista toimintaa.

Asevelvollisuus

Toivonen suhtautuu epäilevästi siihen, että Suomen asevelvollisuusjärjestelmä romutettaisiin nykyisellä hallituskaudella. Hän muistuttaa, että asevelvollisuuden mielettömyydestä käydään kuitenkin keskustelua, joka on paljolti AKL:n kampanjoinnin ansiota. Tässä työssä AKL on erityisosaaja.

Mekaaninen käskyjen totteleminen on hänen mukaansa pahinta, mitä ihmiselle voi opettaa. Toivosen mukaan armeija on pahimmillaan juuri tätä: laitos, jossa opetellaan vastaanottamaan käskyjä ja panemaan niitä toimeen kyseenalaistamatta. Toivonen toteaa suomalaisen asevelvollisuuden olevan myös tärkeä feministinen kysymys:

 ̶ Sukupuolittuneisuus ja rasistiset ennakkoluulot tulevat ilmi kysyttäessä kuka tässä maailmassa tarvitsee suojelua ja keneltä. Armeijan takia autoritäärisen maskuliinisuuden ideaali pysyy yhteisön ajattelussa synonyyminä vahvalle ihmiselle.

Esa Noresvuo