Mitä jos ryssä tulisi?

"Väkivalta ei maailmaa hallitse, sillä kansakunnan väkevyys ei ole sotakuntoisten miesten luvussa, vaan sen isänmaallisuudessa, tavoissa ja sivistyksessä, kansallishengessä."

J.V. Snellman

Mitä on turvallisuus?

Antimilitaristit eivät usko aseisiin perustuvaan turvallisuuteen. Sen lähtökohta on, että eri valtioiden ja niissä asuvien ihmisten intressit olisivat vastakkaiset: turvallisuus olisi turvallisuutta jonkun toisen valtion muodostamaa uhkaa vastaan, toisia ihmisiä vastaan.

Tällainen lähtökohta on väärä. Toisten ihmisten tappaminen tai siihen valmistautuminen ei luo suojaa todellisia uhkia vastaan, jotka ovat nykyisin aivan muita kuin sotilaallisia. Niitä ovat ennen muuta sosiaalisten, taloudellisten ja ympäristöongelmien, kuten köyhyyden ja ilmastonmuutoksen, muodostamat uhat. On selvää, ettei sotilaallisilla keinoilla ole sijaa niiden ratkaisemisessa, mutta kysymys ei ole vain tästä. Koko sotilaallisen turvallisuusajattelun taustalla oleva ajatusrakennelma on ristiriidassa todellisen turvallisuuden luomisen edellyttämän ajattelun kanssa. Köyhyyden tai ympäristöongelmien ratkaiseminen, mikäli se ylipäätään on mahdollista, vaatii kaikkien maapallon asukkaiden yhteistoimintaa, ei vastakkainasettelua.

Kysymys on nykyisin entistä enemmän valintatilanteesta. Mikäli ihmiskunta haluaa ratkaista koko olemassaoloaan uhkaavat suuret ongelmat, sillä ei ole varaa tuhlata voimavarojaan asevarustelun kaltaiseen mielettömään pelleilyyn.

Millä puolustaudumme – ja mitä vastaan?

Toisen maailmansodan jälkeisenä aikana Suomen armeijan olemassaoloa on perusteltu ensisijaisesti kahdella syyllä. Ensinnäkin Suomen on kyettävä turvaamaan puolueettomuutensa kriisin aikana ja saatava muut maat uskomaan tämä jo rauhan aikana. Tämä perustelu menetti käytännössä merkityksensä Varsovan liiton hajottua, Euroopan sotilaallisen vastakkainasettelun päätyttyä ja Suomen luovuttua puolueettomuudesta.

Toisaalta on varustauduttu "uutta talvisotaa" varten, tilannetta jossa Suomi joutuisi puolustautumaan yksin suurvallan hyökkäystä vastaan. Lienee kaikille selvää, mitä suurvaltaa tällöin on ensisijaisesti tarkoitettu... Käytännössä tällä uhkakuvalla on perusteltu Suomen erittäin laajaa, kaikkia miehiä koskevaa asevelvollisuusjärjestelmää. Tämäkään uhkakuva ei ole nykyään uskottava – Suomeen kohdistuva laajamittainen sotilaallinen hyökkäys ei enää sisälly esim. viimeisimmässä valtioneuvoston turvallisuuspoliittisessa selonteossa mainittujen sotilaallisten uhkakuvien joukkoon. Kuitenkin silti ylläpidetään suurta asevelvollisuusarmeijaa, jonka ainoa kuviteltavissa oleva sotilaallinen tarkoitus olisi juuri tällaisen hyökkäyksen torjuminen. Minkä takia?

Nykyään useimmat ovat samaa mieltä siitä, että sotilaallista hyökkäystä huomattavasti reaalisempi uhka saattaisi olla esim. Suomen lähistöllä huonokuntoisen ydinvoimalan hajoamisen aiheuttama ympäristökatastrofi. Useimmat myöntävät myös sen, että koko ajan kiihtyvällä vauhdilla etenevä ilmastonmuutos voi aiheuttaa myös Suomeen kohdistuvia suuria uhkia. Mutta kannattaisiko tämä tietoisuus ottaa huomioon myös yhteiskunnan resursseja jaettaessa? Edistäisivätkö nyt asevarusteluun käytettävät voimavarat suomalaisten turvallisuutta enemmän, jos niitä suunnattaisiin ympäristöuhkien ehkäisemiseen? Entä edistäisivätkö ne suomalaisten turvallisuutta enemmän, jos niitä käytettäisiin tavoilla, jotka tukisivat rauhaa, oikeudenmukaisuutta ja demokratiaa edistäviä voimia siellä, missä Suomeen kohdistuvat sotilaalliset uhat mahdollisesti voisivat syntyä?


Entä jos ryssä kuitenkin tulee? Emme ajattele, ettei meidän pitäisi puolustautua lainkaan. Sen sijaan uskomme, että järkevintä tällaisessa tilanteessa olisi turvautua samaan menetelmään, jolla mm. Itä-Euroopan kansat vapautuivat "kommunistisista" diktatuureista, Itä-Timor Indonesian miehityksestä tai jugoslavialaiset Milosevicista: väkivallattomaan kamppailuun lukemattomine menetelmineen – yhteistyöstä kieltäytyminen, laajamittaiset kansalaistottelemattomuuskampanjat, lakot, boikotit, mielenosoitukset...

Väkivallattomat kamppailumenetelmät ovat paitsi tehokkaita, myös humaaneja: ne aiheuttavat sekä harjoittajalleen että vastapuolelle huomattavasi vähemmän uhreja kuin väkivalta. Nykyaikainen sodankäynti aiheuttaa joka tapauksessa niin suuria inhimillisiä kärsimyksiä ja aineellisia tuhoja – jotka kohdistuvat ensisijaisesti siviileihin – että on syytä kysyä, onko siihen valmistautuminen ylipäätään järkevää.

Usein on sanottu, että Suomella on oltava armeija, koska "jokaisessa maassa on aina armeija – jos ei oma niin sitten jonkun toisen". Teorian "sotilaallisten tyhjiöiden täyttymisestä" jankuttamisen sijasta olisi kuitenkin joskus hauska kuulla, mihin se perustuu. Vaikka muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta kaikissa maailman maissa on armeija, monissa tapauksissa sen tehtävä ei tosiasiassa ole maanpuolustus, vaan se on tarkoitettu sotilasoperaatioihin ulkomailla, käytettäväksi maan sisäisen vastarinnan tukahduttamiseen tai sitä ylläpidetään puhtaasti symbolisessa tarkoituksessa.

Positiiviseen rauhaan!

Asevelvollisuus on aikansa elänyt instituutio, mutta sen tilalle ei ole tarvetta luoda myöskään toisenlaisia militaristisia rakenteita. Sillä mihin niitä tarvitaan? "Länsimaiden" armeijoiden todellinen tehtävä ei ole enää maanpuolustus, vaan lännen etujen ajaminen kaikkialla maailmassa: joskus naamioituna puolustautumiseksi kuten Irakissa, joskus verhottuna "ihmisoikeuksien puolustamisen" kaapuun, kuten Jugoslaviaa pommitettaessa keväällä 1999. Aihe on koko ajan ajankohtaisempi myös meillä Suomen sitoutuessa koko ajan tiiviimpään sotilaalliseen yhteistyöhön muiden länsimaiden kanssa Naton ja EU:n puitteissa.

Antimilitaristeina emme alistu tähän, vaan sitä vastoin haluamme omalta osaltamme olla rakentamassa maailmaa, joka perustuu vapauteen, tasa-arvoon ja solidaarisuuteen – maailmaa, josta sodat ovat kadonneet, koska niiden syyt ovat kadonneet.

LiiteKoko
mitajosryssatulisi.pdf614.96 Kt