Koira haudattuna: Varusmiesliitto sivarien asialla?

Varusmiesliitto ilmoitti lokakuussa julkisuudessa haluavansa alkaa ajaa myös siviilipalvelusmiesten asiaa. Järjestö on ilmaissut kiinnostusta sivareita kohtaan aikaisemminkin, esim. järjestön nettisivuilla julkaistu tavoiteohjelma vuodelle 2012 sisältää osan "Tulevaisuuden siviilipalvelus". Mitä tämän ehkä vähän kummalliselta vaikuttavan mielenkiinnon taustalta löytyy? Lähemmän tarkastelun perusteella parilla sivareille suunnatulla tärpillä kuorretettu pyrkimys palata jo hylättyihin teemoihin siviilipalveluksen kriisiulottuvuudesta sekä halu pönkittää asevelvollisuusjärjestelmää siviilipalveluksen avulla.

Sivaria kehittämässä – mutta minne?

Varusmiesliiton puheenjohtaja Mikko Kiviluoma kertoo Helsingin Sanomien haastattelussa (25.10.), että järjestö haluaa "puhua palveluksen sisällöstä ja nuorten asemasta". Siviilipalveluksen sisältö ja sen kehittäminen onkin ollut viime vuosina runsaasti harrastettu puheenaihe. Ongelmaksi on kuitenkin muodostunut, että konkreettisia kehitysideoita ei ole saatu aikaiseksi – tähän törmäsi mm. siviilipalveluksen kehittämistä pari vuotta sitten selvittänyt työryhmä muistiossaan "Siviilipalvelus 2020" – ja silloin kun niitä on saatu, ne toteutuessaan olisivat todellisuudessa heikentäneet sivaria sekä sitä suorittavien että viime kädessä myös valtion kannalta.

Kiviluoma viittaa Hesarissa "kansalais- ja nuorisojärjestöihin" siviilipalveluksen kehittämisestä puhuessaan. Ihan kiva idea sinänsä, mutta kansalais- ja nuorisojärjestöt ovat voineet ottaa siviilipalvelusmiehiä vapaasti vuosituhannen vaihteesta ja rajoitetusti jo vuodesta 1992, Aseistakieltäyjäliiton tätä aikanaan pitkään ja äänekkäästi vaadittua.

Varusmiesliiton tavoiteohjelmasta löytyy sitten yksityiskohtaisempaa – ja sisällöltään erilaista – tietoa Varusmiesliiton aikomuksista. Tavoiteohjelmassa halutaan Siviilipalvelus 2020 -muistiota lainaten "kehittää siviilipalveluksesta merkittävä julkisen edun mukainen voimavara". Siitä ei kuitenkaan "saa tehdä varusmiespalvelukseen verrattuna selkeästi helpompaa tai houkuttelevampaa vaihtoehtoa" ja "siviilipalveluksen tulee olla vaihtoehto vain niille, jotka todellisen vakaumuksensa vuoksi eivät pysty suorittamaan edes aseetonta varusmiespalvelusta." Ohjelmassa asetutaan myös tukemaan muutama vuosi sitten esillä olleita pyrkimyksiä kytkeä siviilipalvelus yhteiskunnan kriisivalmisteluihin. Varusmiesliitto ilmoittaa haluavansa siviilipalveluskoulutukseen "laadukkaita harjoituksia, jotta kriisin sattuessa siviilipalvelusreservistä on muodostettavissa tehokas, toimiva ryhmä".

Ajatus sivareiden käyttämisestä kriiseissä on tietysti ongelmallinen, koska se voi helposti vaarantaa siviilipalveluksen vakaumuksellisille aseistakieltäytyjille sopivana palvelusmuotona: sotiin valmistautuminen lisää niiden todennäköisyyttä. Lisäksi asiaa on selvitetty lähimenneisyydessä pariinkin otteeseen, sekä nykyistä siviilipalveluslakia säädettäessä että Siviilipalvelus 2020 -työryhmän toimesta. Molemmilla kerroilla tulos oli sama: sivareiden käyttämiselle minkäänlaisena kriisivalmiusjoukkona ei löytynyt tarvetta ja 2020-työryhmä ehdottikin luopumista tavoitteesta käyttää sivareita kriisiaikana johonkin tiettyyn tehtävään.

Varusmiesliitto siis ilmoittaa haluavansa, että sivariin menevät vain vakaumukselliset aseistakieltäytyjät ja että sen sisältö on sellainen, etteivät nämä voi sitä suorittaa. Lisäksi se ilmoittaa vielä haluavansa edustaa siviilipalvelusmiehiä. Kieltämättä kyseessä on ihan omanlaisensa lähestymistapa.

Siviilipalveluksessa todellakin on kehittämistarpeita, mutta järjestelmän lähtökohta – siviilipalveluksen sisällöllinen laaja-alaisuus sekä se, ettei järjestelmällä ole mitään "suurta tarkoitusta", vaan sen hyöty yhteiskunnalle tulee välittömästi – ei niihin kuulu. Itse asiassa se on ainoa malli, jolla siviilipalvelus voi toimia millään tavalla järkevästi. Näiden raamien puitteissa siviilipalveluksen sisältöä on toki mahdollista ja tarpeellistakin edelleen kehittää, vaikkapa lisäämällä eri tahojen mahdollisuuksia tarjota palveluspaikkoja siirtämällä sivareiden ylläpitokustannuksia valtion maksettavaksi.

Asevelvollisuutta pelastamassa

Mikko Kiviluoma kertoo Hesarin jutussa, että Varusmiesliitto haluaa keskittyä "sosiaalisiin ja taloudelliseen kysymyksiin sekä syrjäytymisen ehkäisemiseen" "puolustuspoliittisen keskustelun" sijasta. Hyvä näin, mutta tavoiteohjelmassaan se ilmoittaa kannattavansa asevelvollisuusjärjestelmää. Tämäkin on syytä huomioida.

Keskustelu siviilipalveluksen kehittämisestä käynnistyi sen jälkeen kun on käynyt ilmeiseksi, ettei nykyisenkaltaisen laajan asevelvollisuuden ylläpitäminen ole armeijan kannalta tarpeellista eikä kovin pitkään mahdollistakaan. Kun armeija ei enää haluakaan kouluttaa kuin osan asevelvollisuusikäisistä miehistä, yleinen asevelvollisuus joutuu kriisiin – ellei sitten armeijaa käymättömiä saada palvelemaan jonnekin muualle, vaikkapa siviilipalvelukseen.

Siviilipalveluksen "kehityskeskustelun" ja asevelvollisuuden alkaneen kriisiytymisen ajoittuminen samaan aikaan ei ole sattumaa, vaan taustalla on pyrkimys muuttaa siviilipalvelus varaventtiiliksi, jonne armeijalle tarpeettomat saadaan purettua. Myöskin viime aikoina nähtävillä ollut pyrkimys korostaa nykysivareiden "aatteettomuutta" on syytä nähdä tätä taustaa vastaan: jos siviilipalveluksen maine nimen omaan vakaumuksellisten aseistakieltäytyjien palvelusmuotona vähenee, muilla on ehkä alempi kynnys mennä sinne.

Vaikka tällaista pakettia kaupiteltaisiinkin "siviilipalveluksen kehittämisen" tai "arvostuksen parantamisen" nimellä, kannattaa harkita vakavasti, kuinka pitkään sitä katselee. Asevelvollisuuden jatkuvan kriisiytymisen myötä siitä luopuminen on väistämättä edessä suhteellisen läheisessä tulevaisuudessa myös Suomessa – paitsi jos tälle ihmisiä sukupuolen, iän, asuinpaikan ja vakaumuksen perusteella syrjivälle, tarpeettomaksi käyvälle ja yhteiskuntaa militarisoivalle instituutiolle pystytään ostamaan lisäaikaa siviilipalveluksen avulla.

Varusmiesliitosta

Varusmiesliitolla olisi toki ollut mahdollisuus toimia sivareiden hyväksi tähänkin saakka. Mikäli järjestön vuosia toistamat vaatimukset esim. palveluksen alkuvaiheessa maksettavan päivärahan korottamisesta, kotiuttamisrahasta tai varusmiesten viikonloppuruokailujen järjestämisestä olisivat toteutuneet, olisivat ne vaikuttaneet vastaavasti myös siviilipalvelusmiesten asemaan. Näin ei kuitenkaan ole käynyt. Järjestö haluaa siis nyt keskittyä sivareiden ”sosiaalisiin ja taloudellisiin kysymyksiin” epäonnistuttuaan niiden parissa varusmiesten osalta.

Kun järjestö ilmoittaa – ilman että on tehnyt asian eteen mitään – nyt haluavansa edustaa myös siviilipalvelusmiehiä, mitä takeita on siitä, että aihe kiinnostaa heitä vielä vaikkapa parin vuoden kuluttua? Aseistakieltäytyjäliitto on tehnyt omista lähtökohdistaan melkoisen tuloksellista työtä siviilipalvelusmiesten eteen jo lähes 40 vuoden ajan. Ja koska niin kauan kuin asevelvollisuus on olemassa, tulee olla myös mahdollisimman hyvä vaihtoehto niille, jotka eivät armeijaa halua käydä, teemme tätä työtä tietysti myös jatkossa.

Kaj Raninen