Varusmiesliitto vauhdissa

Varusmiesliitto alotti marraskuun alussa kansalaisaloitteen kotiuttamisrahan palauttamiseksi: kaikille varusmies- tai siviilipalvelusta vähintään 45 vuorokautta suorittaneille maksettaisiin 200 euron kotiuttamisraha. Tätä kirjoittaessani aloite on kerännyt internetissä noin 450 kannattajaa ja paperilla järjestäjän mukaan 1200. Eduskunta ottaa aloitteen käsittelyynsä, mikäli kannattajia kertyy kuuden kuukauden aikana vähintään 50000.

Aseistakieltäytyjäliitto toivottaa hankkeelle onnea, sillä kotittamisrahan kaltainen etuus olisi ilman muuta hyödyllinen, vaikka se olisikin järkevämpää maksaa asevelvollisuutta toimenpanevien hallinnonhaarojen eikä aloitteen mukaisesti sosiaali- ja terveysministeriön varoista. Onnea hommaan varmasti tarvitaankin, sillä Varusmiesliitto on halunnut kotiuttamisrahan palauttamista viimeiset 20 vuotta – ilman tuloksia. Vertailun vuoksi mainittakoon, että samalla ajanjaksolla AKL on saanut läpi mm. tavoitteensa valtion osallistumisesta sivareiden asumiskustannusten korvaamiseen, mikä on parantanut sivareiden asumistilannetta ja lisännyt erilaisten pienten yhteisöjen mahdollisuuksia tarjota palveluspaikkoja. Muiden siviilipalvelusmiesten taloudellisten etuuksien parantaminen taas on käytännössä mahdotonta, ellei parannuksia toteuteta myös varusmiesten osalta - ja varusmiesten kohdalla niitä on syystä tai toisesta toteutettu varsin niukasti.

Sen sijaan onnea ei voi toivottaa niille pyrkimyksille, joita Varusmiesliitto yrittää edistää muun muassa koittamalla esiintyä kaikkien asevelvollisuutta suorittavien (ml. sivarien) edunvalvojana. Ja joita se kotiuttamisrahakampanjallaankin pyrkii edistämään. Pohjimmiltaan asiassa on kysymys asevelvollisuuden tulevaisuudesta. Se on noussut Suomessa ennennäkemättömän laajan keskustelun kohteeksi etenkin asevelvollisuudesta vapauttamisten voimakkaan yleistymisen saaman mediahuomion sekä talven yli jatkuvan Ohi on -kampanjan myötä.

Kun armeija ei pysty eikä haluakaan kouluttaa kuin osan asevelvollisuusikäisistä miehistä, asevelvollisuus ei enää tosiasiassa koskekaan kaikkia miehiä, kuten tällä hetkellä on Suomessa. Tällöin järjestelmä kriisiytyy ja sen oikeutus alkaa mureta – ellei sitä pystytä pelastamaan lisäämällä armeijan ulkopuolella palvelevien määrää. Ja lopputulos on se, että aikaisemmin kaikkia siviilipalveluksen parantamishankkeita jyrkästi vastustaneet ja sivarien määrän kasvua pelänneet tahot ovatkin alkaneet rivien välissä tai avoimesti pohtia mahdollisuutta luoda Suomeen vaikkapa Saksaa tai Itävaltaa muistuttava järjestelmä, jossa joku yhteiskunnan osa-alue on rakennettu suureksi osaksi siviilipalveluksen varaan. Tällöin sivari todella alkaa pönkittää asevelvollisuutta – äärimmillään muodostuu sen ylläpitämisen tärkeimmäksi perusteeksi. Saksassa asevelvollisuus lakkautettiinkin useita vuosia useimpien muiden manner-Euroopan maiden jälkeen (2010) ja Itävallassa se on edelleen voimassa.

Varusmiesliiton pääsihteeri Jussi Mäkinen väittää järjestönsä Facebook-sivulla julkaisemassaan kommentissa, ettei siviilipalveluksen kannattajia ole kiinnostanut palveluksen sisällöllinen kehittäminen. Väite on lähinnä koominen. Nykyisen siviilipalvelusjärjestelmän keskeinen ominaispiirre – erilaisten palveluspaikkojen ja niiden tarjoamien tehtävien kirjo on laaja eikä sivareita ole pyritty keskittämään millekään tietylle alalle – on ollut nimen omaan Aseistakieltäyjäliiton ja muiden siviilipalvelusta todellisuudessa kannattavien tahojen tavoite. Tämä malli kun tarjoaa mahdollisimman monelle sivarille mahdollisuuden päästä kykyjään ja taipumuksiaan vastaaviin tehtäviin, jolloin palveluksen hyöty sekä sitä suorittaville yksilöille että yhteiskunnalle lienee suurin.

AKL on edistänyt tätä tavoitettaan mm. ajamalla läpi yleishyödyllisten yksityisoikeudellisten yhteisöjen oikeuden ottaa sivareita käytännössä rajoituksetta sekä äsken mainitun valtion osallistumisen sivareiden asumiskustannuksiin. Näiden lisäksi AKL on tietysti onnistunut mm. saamaan parannuksia siviilipalveluksen kestoon (vaikka se edelleenkin on kohtuuton) ja toteuttamaan aseistakieltäytymisoikeuden tunnustamisen myös sodan aikana, monista pienemmistä asioista puhumattakaan.

Nykyinen järjestelmä ei ole hyvä – vapausrangaistuksilla sanktioituun pakolliseen ilmaistyöhön perustuva järjestelmä ei ole sitä koskaan – mutta lähtökohdiltaan kuitenkin paras mahdollinen. Asevelvollisuuden kannattajien suuri ongelma sivarin suhteen onkin se, että AKL ja muut siviilipalveluksen puolustajat ovat onnistuneet tavoitteissaan liian hyvin: epäkohdista (joista pahin palvelusaika) huolimatta Suomessa on tällä hetkellä varsin toimiva siviilipalvelusjärjestelmä, joka ei kuitenkaan ole luonteeltaan sellainen, että se oikeuttaisi asevelvollisuusjärjestelmää.

Varusmiesliiton www-sivustolta löytyvä järjestön ”tavoiteohjelma” vuosille 2013-14 sisältää myös siviilipalvelusta koskevan osan. Osa siitä toistaa muutama vuosi sitten julkaistun ”Siviilipalvelus 2020” -työryhmän muistion puheita siviilipalveluksen kehittämisestä ”yhteiskunnalle hyödylliseksi voimavaraksi”. Ongelman tässä muodostaa se, ettei työryhmä ja vielä vähemmän Varumiesliitto paria asiaan tosiasiassa vaikuttamatonta viittausta lukuunottamatta käytännössä kykene esittämään, miten se käytännössä toteutettaisiin tai edes mitä se tarkoittaisi. Lisäksi ohjelmasta löytyy mm. AKL:lta lainattu vaatimus sivarihakemusten asianmukaisesta käsittelystä armeijassa.

Yhdessä kohdassa Varusmiesliiton tavoitteet kuitenkin poikkeavat mainitusta työryhmämuistiosta: työryhmä halusi luopua tavoiteesta käyttää siviilipalvelusmiehiä erillisenä ryhmänä aseettomissa tehtävissä kriisina aikana, koska se selvitysten jälkeen todettiin tarpeettomaksi. Varusmiesliiton mukaan kuitenkin sivarikoulutuksessa tulisi ”huomioida erityisesti poikkeusolojen vaateet” ja sivareista tulee kriisin aikana voida muodostaa ”tehokas, toimiva ryhmä”. Jokaisen asiasta mahdollisesti kiinnostuneen kannattaanee miettiä, millaiseksi siviilipalvelus ”kehittyisi”, jos tällaista ohjelmaa oikeasti ruvettaisiin toteuttamaan.

Aseistakieltäytyjäliiton linja siviilipalveluksen suhteen on puolestaan selkeä. Toimimme siviilipalveluksen parantamiseksi sen nykyisestä sisällöstä lähtien siihen saakka, kun se asevelvollisuuden myötä lakkautetaan. Seuraava painopiste tässä työssä on sivarin lyhentäminen Suomen kansainvälisten ihmisoikeusvelvoitteiden mukaiselle tasolle. Samaan aikaan jatkamme työtämme sen puolesta, että asevelvollisuuden vääjämätön loppu koittaa mahdollisimman pian ja tapahtuu mahdollisimman kivuttomasti.

Kaj Raninen