Surkeaa selvitystyötä

Puolustusministeriön asettama työryhmä selvitti Jehovan todistajien vapautuslain tulevaisuutta kevään ja alkukesän aikana. Muistionsa se antoi heinäkuun alussa, ja johtopäätös oli vähemmän yllättävä: Jehovan todistajien vapautuslaki tulee kumota. Oikeastaan tämä ratkaisu oli kirjoitettu sisään jo puolustuministeri Jussi Niinistön toimeksiantoon, jonka mukaan esitettävä ratkaisu ei saa vaarantaa miehiä koskevan asevelvollisuuden toimeenpanemista.

Kun sitten vaihtoehtoja ei pahemmin vaivauduta edes miettimään, lopputulos onkin varsin selvä. ”Suomen asevelvollisuusjärjestelmän toimivuus ja asevelvollisten yhdenvertaisuus kuitenkin edellyttävät, että palveluksen suorittaminen on pakollista ja että velvollisuudesta kieltäytymisestä seuraa tehokas ja tavoiteltavaan hyötyyn (sic) nähden oikeasuhtainen seuraamus”, sanotaan muistion yhteydessä laaditussa ehdotuksessa hallituksen esitykseksi. Vapausrangaistusten on siis jatkuttava ja jatkossa niiden on koskettava myös niitä Jehovan todistajia, jotka eivät siviilipalvelusta katso voivansa suorittaa. Tähän tulokseen pääseminen edellyttää kuitenkin varsin eriskummallista vääristelyä Suomea sitovien ihmisoikeussopimusten sisällöstä.

Eriskummallista ihmisoikeusymmärrystä

Kysymys Jehovan todistajien ja muiden aseistakieltäytyjien asemasta on ensisijaisesti ihmisoikeuskysymys. Kevään ja kesän aikana käyty keskustelu käynnistyi Helsingin hovioikeuden ratkaisusta jättää eräs totaalikieltäytyjä rangaistukseen tuomitsematta Suomen perustuslain yhdenvertaisuussäännöksiin perustuen ja asiaan toistuvasti huomionsa kiinnittäneet YK:n ihmisoikeuselimet ovat pohjanneet kritiikkinsä toiseen keskeiseen perusoikeuteen: ajatuksen, omantunnon ja uskonnon vapauteen.

Niinpä myös puolustusministeriön ja pääesikunnan työryhmä joutuu suhteuttamaan lopputuloksensa ihmisoikeuksiin, ja yltää tässä yrityksessään varsin omalaatuisiin lopputuloksiin. Ehdotus hallituksen esitykseksi sisältää alaluvun, jossa pohditaan ehdotuksen suhdetta Suomen kansainvälisiin ihmisoikeussopimuksiin. Ja päädytään siihen, että se on niiden mukainen: vaikka kansainväliset sopimukset säätävätkin aseistakieltäytymisoikeuden, siihen ei sisälly oikeutta kieltäytyä siviilipalveluksesta.

Puolustushallinnolta jää ikävä kyllä huomaamatta, että ihmisoikeussopimusten tulkintaelimet tuntuvat olevan asiasta täysin päinvastaista mieltä. Kun kansalais- ja poliittisia oikeuksia koskevan yleissopimuksen tulkintavallan omaava YK:n ihmisoikeuskomitea vaati Suomea korjaamaan ongelman viimeksi vuonna 2013, se vaati nimenomaan vapautuslain laajentamista ja perusti vaatimuksensa sopimuksen ajatuksen, omantunnon ja uskonnon vapautta koskevaan sopimuksen 18. artiklaan, ei yhdenvertaisuuteen. Vuosi sitten kesällä taas YK:n ihmisoikeusneuvosto kehotti Suomea vapauttamaan kaikki vangitut aseistakieltäytyjät.

Nämä linjaukset kertovat siitä, että aseistakieltäytyminen on nykyisen tulkinnan mukaan ajatuksen, omantunnon ja uskonnon vapauden hyväksyttävää käyttämistä, joten siitä langetettavat vapausrangaistukset tarkoittavat yhden perusoikeuden käytöstä johtuvaa vapaudenriistoa. Siviilipalvelusmahdollisuuden tarjoaminen ei enää valtiota tästä pelasta. Ja vielä vähemmän tietysti silloin, kun siviilipalveluskin on YK:n kriteereillä rangaistuksen luontoinen ja 18. artiklaa, kuten Suomen siviilipalvelus kestoltaan tällä hetkellä on.

Työryhmäkin toki huomaa uskonnon vapauteen liittyvän ongelman. Niinpä ehdotuksessa hallituksen esitykseksi "järkeillään", ettei siviilipalveluksesta vapauttaminen enää toteuta Jehovan todistajien uskonnonvapautta, koska yhteisö ei enää kiellä jäseniltään siviilipalveluksen suorittamista. Tällainen arviointi kertoo syvällisestä kyvyttömyydestä ymmärtää hankilökohtaisen vakaumuksen perusluonnetta. Vaikka Jehovan todistajat yhteisönä eivät enää edellytäkään jäseniltä totaalikieltäytymistä, yksittäisen Jehovan todistajan vakaumus saattaa sitä yhö edellyttää, ja monissa tapauksissa varmasti tekeekin. Mietittäväksi sitten jää, mahtaako rajoittaa asianomaisen uskonnonvapautta. mikäli uskonnollisen vakaumuksen noudattamisesta laitetaan jatkossa taas vankilaan.

Yhdenvertaista rankaisemista

Jätettyään huomaamatta esitykseensä sisältyvät ongelmat työryhmä päätyy lopputulemaan, että sen ehdotus edistää ihmisoikeuksia kun "esityksen tavoitteena on varmistaa, että kaikkia uskonnollisia ja muita vakaumuksia kohdellaan Suomen asevelvollisuusjärjestelmässä perustuslain 6 §:ssä edellytetyllä tavalla yhdenvertaisesti ja syrjimättömästi". Eli asia on kunnossa, kunhan rangaistaan kaikkia yhdenvertaisesti - asiasta, josta ei oikeastaan saisi rangaista ollenkaan. Yhdenvertaisuusargumentoinnin käyttäminen asiassa on tietysti jo lähtökohtaisesti ongelmallista, koska koko asevelvollisuusjärjestelmä perustuu ihmisten erilaiseen kohteluun: tällä hetkellä "yleiseen" asevelvollisuuteen sisältyvän palveluksen suorittaa noin 35% kustakin ikäluokasta. Myös siviilipalveluksen pituus on tietysti järjestelmään sisältyvä yhdenvertaisuusongelma, YK:n ihmisoikeuskomitea kun on katsonut sen syrjiväksi. Vakaumukseen perustuva syrjintä siis jatkuu vapautuslain tulevaisuudesta huolimatta.

Vapautuslain kumoamisen huonoksi puoleksi työryhmä katsoo sen, että totaalikieltäytyjien lukumäärä saattaa kasvaa, mikäli osa Jehovan todistajista valitsee jatkossa sen palveluksen suorittamisen tavaksi. Tämän ongelman ratkaisemiseksi työryhmä yltyy mielenkiintoisiin ratkaisuesityksiin: Jehovan todistajien halukkuussa suorittaa siviilipalvelys saattaa lisääntyä, mikäli yhteyttä aseellisen palveluksen ja siviilipalveluksen välillä edelleen höllennetään. Niinpä puolustusministeriö tarjoaa selvitettäväksi mahdollisuutta, että puolustushallinnon edustus Siviilipalvelusasiain neuvottelukunnasta poistetaan. Ehdotus on alunperin yksi Aseistakieltäytyjäliiton siviilipalveluslain muutostyöryhmälle keväällä esittämistä vaatimuksista.

Kokonaisuutena puolustusministeriön muistion ei tulisi voida toimia lainvalmistelutyön perustana. Sen sijasta asiaa tulisi pohtia uudelleen laajalla pohjalla, ihmisoikeusnäkökohdat tällä kertaa huolella analysoiden. Sen ei pitäisi olla mahdotonta edes Suomen nykyiselle hallitukselle.

Kaj Raninen