Etelä-Korea

Etelä-Korea: käräjäoikeuksista vapauttavia tuomioita aseistakieltäytyjille

Yhä kasvava joukko eteläkorealaisia alioikeuksia on antanut hiljattain myönteisen ratkaisun aseistakieltäytyjiä tuomitessaan. Eräs esimerkki on Suwonin piirioikeus, joka totesi 13. elokuuta kaksi aseistakieltäytyjää syyttömiksi. Tuomioistuin sanoi, että “heidän kieltäytymisensä asepalveluksesta ei horjuta kansakunnan toimintaa eikä loukkaa muiden oikeuksia tai etuja”. Päivää aikaisemmin Gwangjun piirioikeus oli antanut vapauttavan tuomion aseistakieltäytyjälle samankaltaisille perusteiluilla. Vaikka kyseessä on edistysaskel, korkein oikeus ei toistaiseksi ole antanut vastaavia ratkaisua.

Kolme aseistakieltäytyjää vapautettu syytteistä Etelä-Koreassa

Gwangjun alueoikeus antoi odottamatta vapauttavan päätöksen kolmelle kutsuntakarkuruudesta syytetylle aseistakieltäytyjälle. Aikaisemmilta vuosilta tunnetaan vain kaksi tapausta – 2004 ja 2007 - joissa tuomioistuin oli päätynyt samanlaiseen ratkaisuun. Tuolloin vapauttavat päätökset kumottiin ylemmissä oikeusasteisssa ja syyttäjä valittaa ratkaisusta tässäkin tapauksessa.

Aseistakieltäytyjälle 18 kuukautta vankeutta Etelä-Koreassa

Eteläkorealainen aseistakieltäytyjä Yoonjong Yoo sai tavallisen kaavan mukaisen 18 kuukauden vankeustuomion 25.4.2012. Hän ilmoittautui suorittamaan tuomiotaan viisi päivää myöhemmin. Hänen puolestaan voi lähettää vastalauseviestin Etelä-Korean presidentille WRI:n sivustolta.

Pelastakaa Jejun saari!

Jeju on Etelä-Koreaan kuuluva luonnoltaan ja maantieteellisiltä erityispiirteiltään rikas ja suojeltu saari Korean salmessa. Se on osa UNESCO:n Maailman biodiversiteetin suojelualueita ja siltä löytyy useita Maailman luonnonperintökohteita. Myös Jejun asukkaiden kulttuuri on omaleimaista ja siihen liittyy monia ikivanhoja perinteitä.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Puolentoista vuoden vankeustuomio uhkaa korealaista aseistakieltäytyjää

Eteläkorealainen aseistakieltäytyjä Moon Myungjin joutuu oikeuteen sotilaspalveluksesta kieltäytymisen johdosta 16. maaliskuuta. Jos hänet tuomitaan - kuten on todennäköistä - hän saattaa saada jopa 18 kuukauden vankeustuomion.

War Resisters´ International -järjestö kirjoittaa:

Yhdistele sisältöä